lauantai 5. lokakuuta 2013

Kilpailu: Karviajärvi-uistelu

Nyt pääsen pitkästäaikaa päivittämään blogia, sillä Karvialla järjestettiin toiset uistelukilpailut tänä vuonna ja tänne oli meidän päästävä. Karviajärvi on siis tuttu järvi minulle aikaisemmista vuosista ja pidän järvestä erittäin paljon. Ja kenties siksi, että olen onnistunut jotenkin pärjäämään täällä ollen viime vuoden keväänä pokkaamassa Pasin kanssa ykköstilaa ja toissavuonna syksynä Hietakankaan Aleksanterin kanssa kolmostilaa ja vielä soutuveneellä!

Nyt meitä lähti kolmen poppoo johon kuuluivat Tero, Aleksanteri ja minä. Tämä oli siis ensimmäinen kerta Terolle Karvialla ja hän lähti innostuneena vetämään pottia. Yllätyin positiivisesti, sillä Tero jätti väliin metsästyspäivän ja lähti todellakin syksyllä mukaan uistelukilpailuun syksyllä. Pasi ei tällä kertaa päässyt lähtemään, vaikka myös hän pitää kilpailusta.

Kilpailuaamu oli ennustuksien mukainen eli tuulinen ja pilvinen kuten aina ennenkin, kun kilpailu on järjestetty syksyllä. Tosin viime vuotinen keli oli aivan mahdoton, sillä moni "isolla" veneellä ollut ei päässyt kunnolla kalastamaan. Ja hauskintanhan on, että muutama tohlo lähti tänne soutuveneellä (Minä, Aleksanteri ja Mustalahden Atte). Kala oli haastatteluiden perusteella tiukassa, mutta harvoinhan on kuulopuheisiin luottaminen...

Ja niin kilpailu alkoi klo 10:00 ja ei muuta kuin säipät leväälleen ja sekainen viehesetti veteen. Ensimmäisen tunnin aikana havaitsimme, että ei se kala tosiaankaan ollut otilla, sillä mittakalat olivat aivan jossain muualla kuin meidän igloossamme. Sitten löytyi pieni spotti, josta saimme kolme mittahaukea ja jokaisen samalla uistinmallilla. Löysimme myös tarkan syvyyden mistä me onnistuimme nämä kalat kaivamaan. Tämä kohti lopahti ja oli aika jatkaa kohti uusia maisemia.

Tunti tyhjää ja sitten alkoi taas taipua. Aivan pieneen hetkeen viisi mittahaukea joista yksi oli n. 3kg. Ja jälleen samanlainen syvyys ja aivan sama uistinmalli. Nyt siis alkoi olla selvää mistä ja millä. Jatkoimme ruumentamista eteenpäin, mutta ikävä kyllä emme saaneet pitkään aikaan muutakuin alamittaista silppua.

Kisaa käyty n. 4h ja laatikossa 8 mittahaukea. Ei hyvältä näytä. Seuraavaksi suuntasimme kohti saarta jonka reunasta olimme toissavuonna saaneet reilun vitosen mötkön. Kiersimme saaren ja onnistuimme saamaan yhden mitan lisää. Kun olimme aikaissa lähteä pois päin niin taipui kutonen ja 4kg kala nousi samassa pintaan. Aleksanteri tarttui haaviin ja minä vapaan, mutta samassa kala sukelsi syvyyksiin ja uistin lennähti vedestä. Pari valittua sanaa ja kierrosta tässä paikalla ja oli aika siirtyä seuraavaan paikkaan eli paikkaamaan ensimmäinen kohta mistä saimme nämä kolme mittahaukea.

Ensimmäinen lenkki ja heti tuplamitat! Nyt siis igloossa oli 11 mittahaukea. Ja aloimme jauhamaan tätä kohtaa tarkemmin ja muutaman lenkin jälkeen oli mittakalojen määrä jo 13. Sitten keulavitonen taipui ja veneen vieressä pärskähti! Hyökkäsin vitoseen ja komensin poikia ottamaan kutosen ja takanelosen pois tieltä. Pieni väsytystaistelu ja kala haaviin. Arvioimme painoksi 5-6kg. Muutama lenkki, mutta tyhjää. Aikaa oli jäljellä vielä 40min ja päätimme tehdä siirtymisen paikkaan mistä saimme viisi mittaa. Täällä pyörimme n. 20min saaden yhden mittahauen. Palasimme vielä kerran "aloituspaikkaan" ja viimeminuuteilla vielä yksi mittahauki veneeseen. Nyt siis mittahaukia yhteensä 17kpl ja ajattelin, että meillä oli kalaa n. 30kg.

Punnitukseen saavuimme viimseisinä ja tähän mennessä kärkipaikkaa pitivät Jalasjärveläiset Korpela ja Koski 24kg haukisaaliillaan. Meidän hauistamme kaksi meni hylkyyn ollen n. 1mm alamittaisia! Eli meidän 15 mittahaukeamme painoivat 28kg ja risat ja suurin haukemme 5,9kg. Tällä irtosi Karviajärvi-uistelun voitto tänä vuonna.

Kisa meni siis sijoituksellisesti hyvin, mutta kalamäärällisesti odotin parempaa, sillä keli olisi ollut erittäin otollinen, jopa jonkinmoiseen haukipottiin. Parantamista ensi vuoteen jäi paljonkin, sillä ottivehkeiden löytäminen kesti kauan ja paikkojen löytäminen vieläkin kauemmin. Eli oikein tai uudestaan! Ensi vuonna tulemme ehdottomasti puolustamaan voittoamme!

Tulokset:
http://www.asuk.fi/Kilpailutuloksia/2013/Uistelu/5_10_2013_Karvianjarvi_uistelu.htm

ps. Valitan kuva/videomateriaalin puuttumista! (akut sun muut loppu)


- Eero